Uutiset:
19.7.2010 Jenny Kainulainen ja Lacardi hyppäsivät GP-voittoon Turussa
Jenny Kainulainen ratsasti poniristeytyksellään Lacardi kauden neljännen Tapiola Grand Prix -osakilpailun voittoon sunnuntaina Turun Metsämäessä. Pari hyppäsi molemmat kierrokset virhepisteittä ja oli toisella kierroksella kolme kymmenystä nopeampi kuin Lotta-Riikka Rintamäki, joka myös hyppäsi molemmat kierrokset ilman virheitä tammallaan FIM Fräulein Smilla. Kolmanneksi nousi Ville Kulkas, jonka Catokina korjasi ensimmäisen kierroksen pudotuksen toisella kierroksella nollaksi.
- Lacardi on varmaan ensimmäinen hevosistani, joka todella tykkää tästä touhusta, sillä se menee aina yhtä innoissaan radalle ja tulee sieltä maailmanomistajan elkein itseään täynnä pois, Kainulainen kuvaili hymyillen kisakumppaniaan. Hevonen polveutuu newforestin oriista ja puoliveritammasta, mutta sen mitä koossa puuttuu, pieni kimo korvaa sisukkuudellaan ja taistelutahdollaan. - Aluksi minun oli tosi vaikea tottua hyppäämään Lacardilla, sillä se kävi välillä niin korkealla ilmassa, että tasapainossa oli pitelemistä. Mutta hevosella on pienestä koostaan huolimatta paljon kapasiteettia ja iso laukka-askel, se on ketterä ja yrittää aina parhaansa, joten jos itse ratsastan riittävän hyvin, eivät isotkaan radat ole olleet sille ongelma, Kainulainen kiitteli kisakumppaniaan.
Toiseksi ratsastanut Lotta-Riikka Rintamäki iloitsi päivän suorituksista. - Asun nykyään Turussa ja oli tosi kiva kerrankin kilpailla miltei kotikentällä, jossa oli paljon kannustajia katsomossa. FIM Fräulein Smilla hyppäsi todella mukavasti. Se on ihana pieni suurisydäminen tamma, joka auttaa ratsastajaansa aina loppuun asti, sanoi 24-vuotias ratsastaja, joka kilpailee toista kauttaan avoimessa GP-sarjassa.
Kolmanneksi hypännyt Ville Kulkas harmitteli ensimmäisen kierroksen pudotusta. - Varmistelin liikaa ja yritin auttaa hevostani, vaikka se olisi noussut esteiden yli omillaankin. Toisen kierroksen ratsastin paljon rennommin ja niin hevonen hyppäsikin virheittä, totesi Kulkas.
Kärkisijaa sarjassa pitää edelleen Raimo Aaltonen Elektralla, vaikka pari jäikin Metsämäessä kahdeksanneksi. Toista sijaa pitää myös edelleen Sanna Backlund tammallaan Cassandra Z. Jaetulle kolmannelle sijalle nousivat Kainulainen ja Rintamäki, kannoillaan Kulkas.
19.7.2010 Julia Engblom ja Unsjell nuorten GP-voittajat
Nuorten sarjassa Julia Engblom ratsasti yllätysvoittoon hevosellaan Unsjell, joka hyppäsi molemmat kierrokset ilman virhepisteitä. Toiseksi hyppäsi niin ikään kahdella virhepisteettömällä radalla Petra Rintala hevosella Verona Ks ja kolmanneksi Emilia Kerimaa Tatricia yhdellä pudotuksella.
- En todellakaan odottanut voittavani, sillä minulla on niin vähän kokemusta ja uusi hevonen, totesi 17-vuotias salolainen. - Sain hevosen joululahjaksi, se on tosi rehellinen ja sympaattinen ja yrittää aina parhaansa. Tavoitteeni oli päästä kolmen parhaan joukkoon, voittoa en edes ajatellut, sillä mukana oli niin paljon kokeneempia ratsastajia. Tämä on urani toistaiseksi paras saavutus. Osallistuin viime kesänä ensimmäiseen GP-osakilpailuuni, kertoi Engblom, joka hyppää Sanna Backlundin valmennuksessa. Myös Petra Rintala oli yllättynyt kakkossijastaan. - Minulla on ollut ongelmia kuuman hevosen kanssa, joka on tahtonut karata käsistä. Se tuli minulle huhtikuussa. Mutta täällä se on hypännyt hyvin koko viikonlopun, kun taas monille kokeneemmille tuli yllättäviä virheitä, mietti Rintala. Ratsastajat luonnehtivat ratoja huomattavasti pienemmiksi ja helpommiksi kuin kauden ensimmäisessä osakilpailussa Alahärmässä. Metsämäessä ne olivat saksalaisen Fritz Waldmannin käsialaa. - Vaikeuksia ei tarvitse rakentaa estekorkeuksiin, kyllä eroja ja virhepisteitä tulee muutenkin. Minä käytin paljon etäisyystehtäviä. Pitkä lähestyminen pystyesteelle vaatii ratsastajalta hyvää etäisyysarviointia oikean ponnistuspaikan sijoittamiseen, hän totesi.
17.7.2010
Amatööri Cupin tulokset
Lauantaiaamuna ratsastetun Lounais-Suomen amatööricupin finaalin voitti kuuden ratsukon uusinnan jälkeen Team Eurohorsen Pekka Larsen ratsullaan Well Done Candy.
Luokka ratsastetttiin 120cm tasolla ja neljä ratsukkoa suoritti myös uusinnan puhtaasti ilman virhepisteitä. Toiseksi luokassa sijoittui Hattel Ridersin Maarit Kähäri hevosellaan U-Ilja ja kolmannen sijan nappasi Turun Ratsastajien Anna-Kaisa Lehtonen Leonaldollaan.
15.7.2010
Kaikki on valmista
Tunteja, päiviä ja taas tunteja on valmisteltu ja nyt se on täällä. Metsämäki Horse Show on alkanut harjoituskilpailuilla raviradan takakaarteen nurmella. Ensimmäiset hevoset ja kilpailijat ovat jo majoittuneet raviradalle.
Yllättäen sateiseksi muuttunut ilma tekee hyvää Metsämäen raviradan keskellä sijaitsevalle nurmikentälle. Pitkin vuotta tehdyt kentän huoltotoimenpiteet, kuten hiekoitus, reiítys ja kastelu ovat tehneet kilpakentän pohjasta entistä paremman ja kestävämmän.
Perjantaina voi virittäytyä kisatunnelmaan kuuntelemalla Eva Einola-Koposen mietteittä radio Auran Aalloilta (90,5) HETI aamukahdeksan uutisten jälkeen.
Nähdään kisoissa!

2.6.2010
Puutorin akvaario liittyi metsämäen sponsoreihin. Iso kiitos heille.
27.5.2010
Uudet kotisivut avattu!!!! |